Ctrl+Z

Kuvittele mielessäsi seuraava tilanne:

Olet edellisiltana valmistanut töihin eväslounaan, kuten aina. Pakkaat ruuan vanhaan jäätelörasiaan. Aamulla sujautat rasian laukkuun ja riennät bussiin. Takanasi istuu joku joka on ilmeisesti vielä baarireissullaan. Oksennus haisee. Vaihdat paikkaa. Lähistöllä seisoo joku joka haisee yhtä pahalta. Nolottaisi vaihtaa paikkaa uudestaan. Viereesi istuu pukumies. Olet saarrettu. Päätät kestää. Avaat laukun vilkaistaksesi puhelinta. Matkaa on vielä 20 minuuttia. Pukumies nostaa katseen lehdestään ja nuuhkaisee vaivihkaa ilmaa. Haju tuntuu seuraavan sinua. Toivottavasti kukaan ei luule, että se olet sinä. Väki bussissa vähenee, mutta haju härnää edelleen.

Alat hiljalleen ymmärtää, mutta elät kieltovaiheessa mahdollisimman pitkään. Se olet sinä. Puristat hajulaukkua myttyyn sylissäsi. Haluaisit kertoa kaikille mitä teit eilen evääksi. Lohta kukkakaalikermahöysteellä. Hakkaat tietokoneen näppäimiä mielessäsi.

Ctrl+Z. Ei toimi. Minulle kävi näin.

Entäpä tällainen. Näet amerikkalaisessa yökerhossa ihmisten tanssivan rivitanssia. Jiihaa, päätät mennä mukaan. Seuraat monimutkaista askellusta rivin jatkona, kunnes joku tulee kertomaan, että heillä on esitys meneillään. Minulle on käynyt myös näin.

Ctrl+Z! Ei toiminut silloinkaan.

Niin noloa, mutta ah niin virkistävää. Oliko se Marco Bjurström, joka sitä julisti. Mokaamisesta tuli muotia. Ei, siitä tuli velvollisuus. Naura itsellesi. Vapaudu. Uskalla mokata! Rennosti, mutta viisaasti. Oikealla tavalla, tyylikkäästi. Tiettyjä lainalaisuuksia noudattaen. Saat kompastua, mutta et pieraista. Saat unohtaa nimesi lääkärissä, mutta et työhaastattelussa. Laulun sanat voit huoletta lausua väärin: Sooner or later, soo-ner or lateeer (Sade: Smooth Operator). Mutta et, jos juonnat Suomen virallista listaohjelmaa. Mokaamiseen liittyy häpeä ja häpeään aina sosiaalinen tilanne. Vai punasteletko yksiksesi kotona kun päästät muhevan leijan? Sosiaalinen elämä on raskasta. Aina pitäisi osata olla niin oikein...

Tätä videota en yksinkertaisesti kehtaa laittaa kokonaan. Taistelin, mutta häpeä voitti. Kerron miten tilanne eteni: Olin Nobelin ja Tinan kanssa metsälenkillä, tutuissa maisemissamme Laajasalossa. Koirat olivat irti ja haistelivat innoissaan uusia tuoksuja, Tina näköetäisyydellä, Nobel jossain kauempana. Yhtäkkiä kuulin hirveän kirkaisun. Luulin jo, että jotain kamalaa on sattunut Nobelille, kunnes se pompsahti iloisesti takaisin.

Sidoin koirat puuhun. Jossain lähistöllä oli oltava loukkaantunut eläin. Ehkä siili. Mutta miksi siili olisi kirkaissut? Osaako se edes? Tässä vaiheessa suljin radion ja käänsin ipodin kuvausasentoon, kätevää. Lähdin kävelemään syvemmälle metsään ja kohta näinkin jo pienen karvaisen pään pilkistävän mättään takaa. Mussuttelin sille jotain, rauhoittelin itseäni kun jännitti. Koirat vinkuivat taustalla koittaen viestittää, että siellä on vaarallista. Pääsin metrin päähän, en uskaltanut lähemmäs. Siinä se eläin katseli kosteilla silmillään. Pyörin ympyrää hetken, en tiedä miksi. Soitin numerotiedusteluun. Kysyin voisiko minut yhdistää jonnekin, jossa hoidetaan loukkaantuneita metsäneläimiä.

Seisoin paikoillani ja kuvasin. Eläin tuijotti minua edelleen. Korkeasaaresta vastattiin. Sanoin, että täällä on loukkaantunut pesukarhu, tai en edes ole varma onko se loukkaantunut. Nainen Korkeasaaresta korjasi ystävällisesti, ettei Suomessa ole pesukarhuja. Seurasin jähmettynyttä eläintä, analysoin sen hengitystä ja olemusta. Kysyin mistä voin edes tietää onko se loukkaantunut. En ehtinyt saada vastausta. Nobel oli riuhtaissut itsensä irti hihnastaan ja säntäsi luo. Rääkäisin Nobelille ja samalla myös puhelimeen. Onneksi eläin karkotti sähinällään koiran pois. Tässä vaiheessa Korkeasaaren nainen ilmoitti rauhallisen huolehtivasti, että ehkä on parasta että lähdette sieltä nyt vaan pois.

Omppu+Z?